Hääkuvaus Äänekoski | Valokuvaaja Äänekoski
Suunnitteletko häitä Äänekoskelle ja etsit häävalokuvaajaa?
Älä etsi enempää, jos haluat valtavirrasta poikkeavia, tunnelmallisia, emotionaalisia, luovia ja värikkäitä muistoja tärkeästä päivästäsi.
Olemme kansainvälisesti palkittu kahden hengen hääkuvaustiimi ja toimimme pääasiassa Jyväskylän ja Keski-Suomen alueella. Teemme hääkuvauksia myös muualla Suomessa ja tarvittaessa myös Suomen rajojen ulkopuolella.
Olemme molemmat kotoisin Suolahdesta, joka kuuluu nykyään Äänekosken kaupunkiin, joten tunnemme Ääneseudun kuin omat taskumme. Tiedämme parhaat kuvauspaikat ja osaamme suositella myös alueen parhaat juhlapaikat. Virallisesti yrityksemme kotipaikka on myös Äänekoskella ja olemme kuvanneet Äänekoskella, Suolahdessa, Sumiaisissa ja Konginkankaalla monet häät.
Hääkuvaus ei ole meille sarjatyötä, vaan jokainen hääkuvaus - oli se sitten pelkkä potrettikuvaus tai koko päivän dokumentaarinen hääkuvaus - suunnitellaan ja toteutetaan huolellisesti. Käymme kanssanne päivän kulun läpi ja kuuntelemme teidän ajatuksenne tunnelmakehyksestä, aikataulusta sekä muista yksityiskohdista, että hääpäivänne sujuu suunnitellusti.
Kuvaustyylimme poikkeaa perinteisestä suomalaista dokumentaarisesta hääkuvauksesta, ja haluamme rikastaa hääkuvianne monipuolisella kuvaustyylillämme.
Tutustu portfolioomme ja ole yhteydessä, niin suunnitellaan Teille sopiva hääkuvauspaketti.